Hemmetin Lumia... >:/

Anteeksi, mutta jo nyt liian pitkäksi venyneen postaustauon kruunasi se, etten saanut kännykkääni yhteyteen tietokoneen kanssa, joten postaan sitten kun se toimii jotta saan kuviakin mukaan. Tekisi mieli vetää kauheat raivarit ja paiskata puhelin seinään mutta kröhöm...

Tavaroiden tarinoita

Tänään lähti jo jonkin aikaa päässäni jalostunut idea liikkeelle. Kuvasin muutamia tavaroitani, ja kerron niiden tarinat.

 Tämän viuhkan olen ostanut Cybershopista. Maksoi muistaakseni 8e. Tuo punainen on höyheniä, tahtoo pölistä jonkin verran. Tykkään koristeena :)

 Tämä juliste on ihana. Näin tällaisen kirjakaupassa mutta jäljellä oli enää mallikappale, johon oli liimattuna numerotarra. Se ei lähtenyt irti kauniisti, joten kiitos isäni työpaikan tietokonevelhon, julisteesta saatiin photoshopattua jälki pois. Todellisuudessa koiran ilme on mielenkiintoisempi, mutta se ei taida olla kovin tärkeää..?

Feikkilasit jotka ostin kirpputorilta eurolla, ovat palvelleet hyvin. Linssit ovat hieman naarmuuntuneet, mutta se ei haittaa. Ihanuudestaan huolimatta en viitsi käyttää näitä koulussa... :D

Tämän enkelin olen ostanut matkalta Ideaparkista. Sen punainen sydän ja siivet symboloivat tammikuuta, jolloin olen syntynyt. Enkeli on kai rautaa, joten se painaa aika paljon pienestä koostaan huolimatta.

 

Hihii, eilen sain isältäni tämän, armeijan maastolaukun. Se on ihanaaaaaaaa :3 Aion ehkä ottaa sen koululaukuksi, jos vain viitsin. :)

 

Kyltti huoneeni ovessa kertoo jotain luonteestani.

Tämän plektran löysin urheilukentältä, melkein uudenveroisena. Kiva kapine, ja aika hyödyllinenkin...

...sillä soitan joskus aikani kuluksi kitaraa. 

Ihanan pehmeät, lomamatkalta katukauppiaalta muutamalla eurolla ostetut seeprahousuni. Yleensä käytössä illalla olohousuina tai yöpuvun alaosana.

Vielä vähän tunnelmia lauantailta, bestikseni mökiltä:

Että tällaista tällä kertaa.

Kenkäpostaus! (Siis mitä?)

Aloitetaan postaus pyytämällä anteeksi taas liian pitkää taukoa.

Vaikka edellinen postaus on tehty yli viikko sitten, tuntui tällä kertaa minkäänlaisen aiheen repäiseminen vaikealta. Nyt heti esimmäiseksi voisin koota tähän kuvat, joista olen jo pitkään halunnut tehdä postauksen.


                                                   Jalat, osa maata, osa minua:

 

Nyt teille paljastui outo tapani kuvata omia jalkojani... =)

Kuvia ei tämän enemmän ole, sillä en hirveästi ole joutanut kuvailemaan. (Nuo jalkakuvat pitkin kesää otettuja) Yritän näköjään vääntää väkisin jotain juttua, vaikka sitä ei nyt vaan tule. Se tarkoittaa sitä, että laadukaampi ja kuvarikkaampi postaus tulee sitten, kun sellaisen saan aikaiseksi. Tuo on aika laaja aikaväli, joten älkää hätääntykö pitemmistäkään tauoista.

Tuli vielä mieleen tämä päivä koulussa, sillä:

Paloharjoitus, josta meille ei edellisvuosista poiketen oltu kerrottu, yllätti kesken englannintunnin. Olimme keskustelemassa parin kanssa yhtä tehtävää, kun keskusradiosta kuului: "Tämä on hätäkuulutus" ja loput ohjeet, joita en muista sanasta sanaan. Sydän pomppasi minulla kurkkuun ja hyppäsin pystyyn. Olin valmis säntäämään ulos luokasta. Tuo huvitti keskustelupariani, sillä olin kai viimeinen, joka tajusi sen olevan harjoitus. Poistuimme ulos kaikkien muiden tapaan. Opettajat olivat tienneet tuosta, mutta me emme. Koko koulu tyhjäksi viidessä minuutissa oli kuulemma kiitettävä suoritus.

Okei, postaan taas kun juttua löytyy :)

Unohtumattomin liikuntatunti IKINÄ!

Vaikka otsikon perusteella voisi odottaa tylsää peruspostausta, on luvassa tositarina tältä päivältä, joka saa sinut varmasti miettimään minkälainen mimmi minä oikeastaan olen.

Kuvia ei postaukseen tullut, mutta teksti korvaa ne mennen tullen.

Jos joku sitä miettii, meidän liikuntaryhmässä on koko meidän luokka, tytöt ja pojat + opettaja.

                      VAROITUS, TODELLA MIELENKIINTOISTA TEKSTIÄ!

Eli, menkäämme alkuun. Alkuakin alummaksi... (Lainattu Leijonakuninkaasta Timon-mangustia)
   Kaksoistunti liikuntaa urheilukentällä. Plääh. Lämmittelyn otin toipilaana (nyt jo melkein ohi mennyt flunssa) rauhallisesti. "Virallisesti" tunti alkoi Frisbeejalkapallolla (:D) joka oikeasti tunnetaan nimellä Ultimate. Säännöt kuitenkin olivat helpotetut ja yksinkertaistetut.
   Jakojen jälkeen tuloksena oli kaksi tyttöjoukkuetta ja kaksi poikajoukkuetta. Pelattiin kahteen maaliin per. ottelu, eli yhteensä neljä maalia käytössä.
   Pelit aloitettiin tytöt vs. tytöt ja pojat vs. pojat. Tässä vaiheessa toipiluuteni (taivutus 10+) poistuu kuvioista x) Meidän tyttöjen keskeinen peli oli aika perus, ei mitään ihmellistä. Sitten pilli soi, ja meidät määrättiin toista poikajoukkuetta vastaan. Ennen pelejä oli tehty epävirallinen sopimus, että näytetään pojille meistä löytyvät sisäiset jätkät. Siellä me sitten vuoronperään maattiin nurmikolla solmussa. Peli oli melkein puhdasta taklausten suhteen. Tuon pelin saldona kohtuullisen hyvä mieli ja vihreät housunpolvet ja -lahkeensuut.
   Pelimme toista poikajoukkuetta ei alkanut ihan niin hyvin. Kiistatilanne frisbeestä minun ja yhden pojan välillä (se oli kyllä ensin tuolla pojalla, mutta lujatahtoisina väitettiin vastaan ^.^). Pojat alkoi väittää että me huijattiin, joten he alkoivat myös huijata. Frisbeen kanssa juoksivat ympäri kenttää. Me otettiin koukusta kiinni ja alettiin pelata samalla tavalla, huijaten. Siinä otettiin miestä kunnolla! Ope oli tuona aikana ollut katsomassa toista peliä. Koska pelin lopputulosta ei voinut sanoa, sillä kaikki huijasivat sen minkä ehtivät, päädyimme sopimukseen tasapelistä. Tuosta pelistä tosi hyvä fiilis.
   Seuraavaksi saimme pitkän ns. "vapaa-ajan". Sai valita heitteleekö frisbeetä tai keihästä, potkiiko palloa vai pelaako jalkapalloa. Tyttöjen kanssa aloitettiin kierimällä yhtä vallia alas  :D
Menin mukaan pelaamaan jalkapalloa, jota pelasivat melkein kaikki muutkin. Minut määrättiin maaliin, koska olen kuulemma hyvä maalivahti. Torjuntoja tuli ja pelaaminen lentävänä (=maalivahti joka voi halutessaan ja tilanteen sopiessa pelata kentällä, josta siirtyy maaliin tarpeen tullen) oli mukavaa. Siis siihen asti kun pallo osui kuin tykin suusta ammuttuna oikealle puolelle posken ja kaulan väliin. Sattui. Kyynelet tekivät jo tuloaan. Mutta tosiäijät ei itke, joten purin vain hammasta näyttääkseni pojille mistä minut on tehty. Vakuutettuani kaikille ettei minulla ollut hätää, ryntäsin lentävänä maalivahtina vastapuolen pelaajan (joka muuten oli poika) perään kentälle huutaen ja nauraen samaan aikaan: "Tämä kostetaan!".
   Loppupeli meni hyvin ja olo oli mahtava huippukivan liikkatunnin jälkeen. Lähdimme kävelemään pukukopeille. Mutta kuinkas ollakaan, juttu ei päättynyt siihen. Eräs kaverini huomasi kentän toisella laidalla sinisen hupparin ja aloimme ihmetellä kenen se oli. Siinä sivussa kommentoimme parin luokkamme pojan keihänheittoa. En tietenkään katsonut eteeni. TUM! Pääni vasen sivu kolahti todella kipeästi johonkin. Olin kävellyt päin valotolppaa. Se sattui jo liikaa. Itkuhan siinä purskahti. Kivun lomassa näin mielikuvan itsestäni törmäämässä tolppaan. Nauroin vähän samalla kun itkin. Opettaja neuvoi laittamaan  kylmiä, märkiä käsipyyhepapereita hellittämään kipua. Kävelimme ystäväni kanssa pukukopille. Nauroin ja itkin yhtä aikaa voimakkaasti. Ystäväni kysyi, nauranko vai itkenkö minä. En osannut vastata. Lukiolaiset vähän katsoivat kummissaan tyttöä joka itki ja nauroi samaan aikaan. Päästyämme pukukoppiin, menin heti suihkuosastolle. En jaksanut näpertää papereiden kanssa, joten avasin hiukseni ja lavuaarin hanan, ja tungin pääni veteen sen virratessa kylmänä. Tuloksena tästä takkuiset ja märät hiukset.
   Kaikesta huolimatta, tai oikeastaan osittain vastoinkäymisten ansiosta tuo liikunnan kaksoistunti jää mieleeni ikuisesti. Minulla oli todella hauskaa runtatessani poikia nurmikolle, maatessani itsekin nurmikolla, nauraessani, jokaisen hikipisaran virratessa, jokaisen sanan sanoessani ja jokaisen kerran kun tiesin jonkun pojan ajattelevan, ettei me ihan neitejä ollakaan, päin vastoin.
   Tunnin jälkeen olin niin hyvällä tuulella, että päädyin lahjoittamaan neljälle pojalle kullekin 20snt. O.o
   Voitte vain kuvitella, miltä näytin kulkiessani keskustan läpi hiukset sotkussa ja märkinä, naama punaisena hiestä, silmät itkeneen näköisinä mutta tuikkien iloa, polvista ja lahkeensuista märät ja ruohoiset housut ylläni ja märät ja ruohoiset kengät jaloissani.

Todennäköisesti olin outo näky, mutta olemuksestani saattoi havaita että kaikki oli parhain päin. Minä olen se tyttö joka ei säästele taklauksia, se tyttö joka rakastaa jääkiekkoa, se tyttö joka sanoo suorat sanat kovallekin pojalle päin naama ja se tyttö joka tänään todisti olevansa kova mimmi eikä mikään hienohelma. Tänään minusta tuli se tyttö jonka pojat tietävät olevan kova tyyppi, joka ei kaihda koviakaan otteita. Tämän kaiken tiivistäen voisi käyttää ilmaisua "elämä on laiffii".


Jos et pystynyt sisäistämään tekstiä tai et eläytynyt tarinaan, vika on sinussa, kiitos lahjani tarinoiden kirjoittamisesta.

Tarina oli totta joka sana. Nyt tunnen olevani todellinen jätkä :)