Unohtumattomin liikuntatunti IKINÄ!

Vaikka otsikon perusteella voisi odottaa tylsää peruspostausta, on luvassa tositarina tältä päivältä, joka saa sinut varmasti miettimään minkälainen mimmi minä oikeastaan olen.

Kuvia ei postaukseen tullut, mutta teksti korvaa ne mennen tullen.

Jos joku sitä miettii, meidän liikuntaryhmässä on koko meidän luokka, tytöt ja pojat + opettaja.

                      VAROITUS, TODELLA MIELENKIINTOISTA TEKSTIÄ!

Eli, menkäämme alkuun. Alkuakin alummaksi... (Lainattu Leijonakuninkaasta Timon-mangustia)
   Kaksoistunti liikuntaa urheilukentällä. Plääh. Lämmittelyn otin toipilaana (nyt jo melkein ohi mennyt flunssa) rauhallisesti. "Virallisesti" tunti alkoi Frisbeejalkapallolla (:D) joka oikeasti tunnetaan nimellä Ultimate. Säännöt kuitenkin olivat helpotetut ja yksinkertaistetut.
   Jakojen jälkeen tuloksena oli kaksi tyttöjoukkuetta ja kaksi poikajoukkuetta. Pelattiin kahteen maaliin per. ottelu, eli yhteensä neljä maalia käytössä.
   Pelit aloitettiin tytöt vs. tytöt ja pojat vs. pojat. Tässä vaiheessa toipiluuteni (taivutus 10+) poistuu kuvioista x) Meidän tyttöjen keskeinen peli oli aika perus, ei mitään ihmellistä. Sitten pilli soi, ja meidät määrättiin toista poikajoukkuetta vastaan. Ennen pelejä oli tehty epävirallinen sopimus, että näytetään pojille meistä löytyvät sisäiset jätkät. Siellä me sitten vuoronperään maattiin nurmikolla solmussa. Peli oli melkein puhdasta taklausten suhteen. Tuon pelin saldona kohtuullisen hyvä mieli ja vihreät housunpolvet ja -lahkeensuut.
   Pelimme toista poikajoukkuetta ei alkanut ihan niin hyvin. Kiistatilanne frisbeestä minun ja yhden pojan välillä (se oli kyllä ensin tuolla pojalla, mutta lujatahtoisina väitettiin vastaan ^.^). Pojat alkoi väittää että me huijattiin, joten he alkoivat myös huijata. Frisbeen kanssa juoksivat ympäri kenttää. Me otettiin koukusta kiinni ja alettiin pelata samalla tavalla, huijaten. Siinä otettiin miestä kunnolla! Ope oli tuona aikana ollut katsomassa toista peliä. Koska pelin lopputulosta ei voinut sanoa, sillä kaikki huijasivat sen minkä ehtivät, päädyimme sopimukseen tasapelistä. Tuosta pelistä tosi hyvä fiilis.
   Seuraavaksi saimme pitkän ns. "vapaa-ajan". Sai valita heitteleekö frisbeetä tai keihästä, potkiiko palloa vai pelaako jalkapalloa. Tyttöjen kanssa aloitettiin kierimällä yhtä vallia alas  :D
Menin mukaan pelaamaan jalkapalloa, jota pelasivat melkein kaikki muutkin. Minut määrättiin maaliin, koska olen kuulemma hyvä maalivahti. Torjuntoja tuli ja pelaaminen lentävänä (=maalivahti joka voi halutessaan ja tilanteen sopiessa pelata kentällä, josta siirtyy maaliin tarpeen tullen) oli mukavaa. Siis siihen asti kun pallo osui kuin tykin suusta ammuttuna oikealle puolelle posken ja kaulan väliin. Sattui. Kyynelet tekivät jo tuloaan. Mutta tosiäijät ei itke, joten purin vain hammasta näyttääkseni pojille mistä minut on tehty. Vakuutettuani kaikille ettei minulla ollut hätää, ryntäsin lentävänä maalivahtina vastapuolen pelaajan (joka muuten oli poika) perään kentälle huutaen ja nauraen samaan aikaan: "Tämä kostetaan!".
   Loppupeli meni hyvin ja olo oli mahtava huippukivan liikkatunnin jälkeen. Lähdimme kävelemään pukukopeille. Mutta kuinkas ollakaan, juttu ei päättynyt siihen. Eräs kaverini huomasi kentän toisella laidalla sinisen hupparin ja aloimme ihmetellä kenen se oli. Siinä sivussa kommentoimme parin luokkamme pojan keihänheittoa. En tietenkään katsonut eteeni. TUM! Pääni vasen sivu kolahti todella kipeästi johonkin. Olin kävellyt päin valotolppaa. Se sattui jo liikaa. Itkuhan siinä purskahti. Kivun lomassa näin mielikuvan itsestäni törmäämässä tolppaan. Nauroin vähän samalla kun itkin. Opettaja neuvoi laittamaan  kylmiä, märkiä käsipyyhepapereita hellittämään kipua. Kävelimme ystäväni kanssa pukukopille. Nauroin ja itkin yhtä aikaa voimakkaasti. Ystäväni kysyi, nauranko vai itkenkö minä. En osannut vastata. Lukiolaiset vähän katsoivat kummissaan tyttöä joka itki ja nauroi samaan aikaan. Päästyämme pukukoppiin, menin heti suihkuosastolle. En jaksanut näpertää papereiden kanssa, joten avasin hiukseni ja lavuaarin hanan, ja tungin pääni veteen sen virratessa kylmänä. Tuloksena tästä takkuiset ja märät hiukset.
   Kaikesta huolimatta, tai oikeastaan osittain vastoinkäymisten ansiosta tuo liikunnan kaksoistunti jää mieleeni ikuisesti. Minulla oli todella hauskaa runtatessani poikia nurmikolle, maatessani itsekin nurmikolla, nauraessani, jokaisen hikipisaran virratessa, jokaisen sanan sanoessani ja jokaisen kerran kun tiesin jonkun pojan ajattelevan, ettei me ihan neitejä ollakaan, päin vastoin.
   Tunnin jälkeen olin niin hyvällä tuulella, että päädyin lahjoittamaan neljälle pojalle kullekin 20snt. O.o
   Voitte vain kuvitella, miltä näytin kulkiessani keskustan läpi hiukset sotkussa ja märkinä, naama punaisena hiestä, silmät itkeneen näköisinä mutta tuikkien iloa, polvista ja lahkeensuista märät ja ruohoiset housut ylläni ja märät ja ruohoiset kengät jaloissani.

Todennäköisesti olin outo näky, mutta olemuksestani saattoi havaita että kaikki oli parhain päin. Minä olen se tyttö joka ei säästele taklauksia, se tyttö joka rakastaa jääkiekkoa, se tyttö joka sanoo suorat sanat kovallekin pojalle päin naama ja se tyttö joka tänään todisti olevansa kova mimmi eikä mikään hienohelma. Tänään minusta tuli se tyttö jonka pojat tietävät olevan kova tyyppi, joka ei kaihda koviakaan otteita. Tämän kaiken tiivistäen voisi käyttää ilmaisua "elämä on laiffii".


Jos et pystynyt sisäistämään tekstiä tai et eläytynyt tarinaan, vika on sinussa, kiitos lahjani tarinoiden kirjoittamisesta.

Tarina oli totta joka sana. Nyt tunnen olevani todellinen jätkä :)